Päivä 6

Junasta kuvattua, matkalla Kiotosta Kurashikiin. Matka taittui tututtuun tapaan hyvin joutuisasti Shinkansenilla. Matkalta satuimme bongaamaan Himejin, johon myöhemmin vielä palasimme. Päätös lähteä Kurashikiin syntyi edellisenä iltana melko kivuttomasti ja koska railpassit olivat voimassa, hyppäsimme aamulla ensimmäiseen junaan, joka oli menossa oikeaan suuntaan.


Minä olen ollut ennen Kurashikissä ja nyt kävimme yhdessä verestämässä minun muistojani. Paikka oli suunnilleen niin pieni kuin muistin, mutta jos mahdollista niin vielä kauniimpi. Suunnattuamme juna-asemalta ulos lähdimme vuoren rinteelle tutustumaan kauniiseen puistoalueeseen.

Matkalla kuljimme Japanilaisen hautausmaan ohi. Kurashiki on huomattavasti harvemmin asuttua aluetta kuin Kioto, siitä kertonee osaltaan se, kuinka tilavan oloinen hautausmaa on.

Koska päivä oli matkallamme niitä, kun aurinko porotti oikein urakalla, oli varjoisalla rinnetiellä tai polulla mukava kävellä. Ketään emme kohdanneet matkalla ja hetki olikin mukava pakomatka kaikesta suurkaupungin hälinästä.


Rinteellä on temppeli ja pyhättö, tämä on temppelin portaiden alapäästä. Kävimme katselemassa temppelin pihalla, mutta koska paikalla ei todellakaan näkynyt ketään muuta, emme uskaltautuneet kovin pitkälle häiritsemään elämää.


Matkamuistokaupan ohi kulkiessa tuli huomattua näin vinkeä tilkkutyönä tehty oviverho. Ovesta näkyy myös vähän käsityönä silkistä ommeltuja matkamuistoja, pieniä maskotteja, kukkaroita sun muuta sälää. Erilaiset eläimet, kuten kissat ja sammakot olivat varsin suosittuja aiheita.


Kukka-asetelma, jonkun portailta kadulla kulkiessa huomattu.


Kurashikin tärkein nähtävyys kuitenkin on kaunis ja historiallisesti hyvin säilynyt joenvarsi, jonka lähettyvillä on paljonkin nähtävää, useampi museo ja talo, joissa esitellään Japanin historiaa kampakeramiikasta melko moderneihin aikoihin saakka.

Kävimme tosiaan Kurashikin arkeologisessa museossa, jossa esiteltiin alueltaa tehtyjä löytöjä. Kuvia on myös ties mistä savikipoista, mutta suurin osa niistä vaatii jonkinmoista selvennöstä ollakseen kiinnostavia, joten arvelen tämän kuvan olevan mielenkiintoisin lukijoilleni. Jos käsitin aivan oikein, kuvassa on joitain tuhansia vuosia vanhoja värttinänkehriä, savisia sellaisia.


Ihan vain maisema joelle, napattuna arkeologisen museon yläkerran ikkunoista varovasti savikippojen yli kurkotellen.


Joessa toki oli paikalliseen tapaan asukkeja ja niillä seuraakin. Seurasimme tätä haikaraa (kurkea?) aika pitkänkin tovin. Ei se noita isoja napsinut vaikka näyttikin haaveilevan, mutta pikkukaloja napsi katsellessamme kolme kappaletta.

Päivä oli kaunis ja antoisa, päädyimme lopulta lähempänä puolta yötä takaisin hotellillemme väsyneinä ja onnellisina.