2007/08/16

Päivä 8

(Tämä on jatkoa matkapäiväkirjalle melkein vuoden takaa, pitänee sanoa lähinnä "hups" koska päiväkirjan kirjoittaminen jäi silloin kesken)

We were in Japan nearly a year ago and there are still some day which I haven't posted about. This day (day 8 of the voyage) we spent in Kyoto admiring Ginkakuji, Philosopher's walk (and temples along it) and the river.



Tämä oli toinen päivämme Kiotossa ja päätimme suunnata molemmille aikaisemmin tuntemattomille nähtävyyksille. Kuvassa on päivän ensimmäinen kohde, hopeinen temppeli eli Ginkakuji. Edellisenä päivänähän näimme kultaisen temppelin.

Temppeli on kuuluisa siitä, että sen piti olla kokonaan hopeitu sekä tästä keosta. Keko on jopa merkitty turistikarttoihin. Keon merkitys ei ikinä valjennut meille, mutta ihailimme sitä kotvan.
Temppelialueilla oli kiva käveleksiä, sillä pelkän temppelin lisäksi niillä on usein polkuja ympäröivään puistoon, jossa on puita, sammalta ja kauniita valon ja varjon luomia näkymiä. Lisäksi aurinkoisena päivänä temppelialueiden varjoisat puistot olivat miellyttäviä levähdyspaikkoja.
Temppeli sijoittuu Kioton laidalle ja on hivenen korkeammalla kukkulalla, joten puistosta aukesi upea näköala Kiotoon.

Jatkoimme matkaa temppeliltä eteenpäin filosofien polkua (Philosopher's walk), joka on pientä jokea seuraava kivetty kävelyreitti. Matkan varrella on erilaisia pieniä käsityöläisliikkeitä, kahviloita ja useita temppeleitä.



Pysähdyimme useassa temppelissä matkalla, mutta koska monet temppelit vaikuttavat ulkomaalaisen silmin samanlaisilta, en viitsi niistä kaikista laittaa kuvia tänne. Eräs mieleen jäänyt temppeli oli pienehkö eläinpatsailla koristeltu pyhättö. Paikka tuntui pahasti umpeenkasvaneelta ja siltä, ettei kukaan sitä kovin aktiivisesti huolehdi, vähän kuin takapihalta. Nähtävänä oli kuitenkin useita erinomaisen suloisia eläinpatsaita.
Ilta päättyi kuten aikaisemminkin joen varteen, jossa istuimme seuraamassa haikaroita ja lepakoita.

No comments: