Vaikeita ajatuksia

Tänään matkustaessani ratikassa kotiin peli-illasta kaverien kanssa tuli Maslewin, pukuvuokraamon kohdalla mieleen vanhoja muistoja. Muistot ovat kaukaa, ensimmäinen esikoulusta. Esikoulussa oli vappuna naamiaiset, ja sinne sitten pukeuduttiin rooliasuihin. Olin vielä silloin hoidossa iltapäivät esikoulukaverini luona ja hänen äitinsä teki hänelle mielestäni ihanaa leijonapukua silloin. Ei se kovin kummoinen ollut, lähinnä sopivanväriset asusteet, häntä ja huppu johon oli sitten ommeltu harja ja korvat. Halusin ihan hirveästi että äiti tekisi minullekin kivan ja ihanan naamiaisasun. Päädyin sitten palmuksi, koska lopulta kuulemma ei ollut ollenkaan aikaa tehdä asua. Vieläkin muistan kuinka kamalaa siinä asussa oli: veljeni vanhat ruskeat sukkahousut, ruskea t-paita ja kreppipaperista leikattu pari lehteä hiuspantaan. Onneksi päivän leikit sentään olivat kivoja.... Sama tapahtui myöhemminkin, halusin seuraavanakin vuonna sellaisen kivan leijonapuvun. Isäni sitten kävi pukuvuokraamosta hakemassa kotiin kissapuvun, joka oli silloin jo mielestäni hirveä: sylvesteri-kissa, jolla oli paksu möykkyinen häntä, harmaantunut tekokuituvatsa ja kasvoni tulisivat kissan suusta ulos. Muistan kuinka itkin puvun kamaluutta ja sitten koin syyllisyyttä, jota vieläkin vähän siitä että joku oli minulle vuokrannut sen vaikka en sellaista halunnut - minä kun olin lähinnä halunnut korvan ja hännän. Minä kun olisin halunnut osallistua pukuun, ideoida ja tuntea sen omaksi. Aika varmaan muuttaa muistoja paljonkin, mutta vieläkin se tuntuu jossain määrin pahalta, että minua ei kuunneltu mielestäni hirveän tärkeässä tapahtumassa. Että minä en itse saanut kertoa millaisen puvun naamiaisiin halusin. Mitä hauskaa on olla pilkattu sukkahousupalmu, kun tahtoi olla leijona?