Nähdä Pariisi ja rakastua

Huonon bloggaajan tunnistaa siitä, että jokaisen blogauksen aloittaa "siitä on kauan kun blogasin viimeksi". Niin on, mutta ajattelin silti kirjoittaa jotain ajatuksia ylös elämästä, vaikka näin yli vuoden jälkikäteen. Keväällä 2013 kävimme Pariisissa mieheni kanssa ja Pariisi oli minulle paljon enemmän kuin uskalsin ikinä toivoa.

'

 Saavuimme Pariisiin de Gaullen lentokentälle sunnuntaiaamuna aikaisin (ensimmäisellä lennolla Helsingistä), joten hieman tokkuraisena juna-asemalla katselin vastapäistä seinää ennenkuin ymmärsin mitä siinä mainostettiin. Matkustaa Pariisiin ja nähdä Suomen matkailun-jonkin-mikä-ikinä-virasto-onkaan mainos. Varsin onnistunut mainos, tosin olisin matkustanut viikon päästä Suomeen ilmankin sitä.

Pariisin symbolina monessa on Eiffel-torni. En usko, että voin käydä missään maassa tai kaupungissa vierailemassa, niin että en edes yrittäisi nähdä kaikkein ikonisimpia näkymiä ja kuuluisimpia kohteita. Paljonko niille urhaa kaikesta aikaa on sitten eri asia. Eiffel-tornin juurella on mukava, rauhallinen ja tilava puisto, jossa saattoi rentoutua, nauttia illan lämmöstä ja katsella auringonlaskua. Ihan vain olla ja hengittää.

Matkalle osui myös Louvre. Montaa merkittävää museota ei ole enää listallani käymättä, mutta Louvre pääsi listalle niiden museoiden joukkoon jonne on pakko päästä takaisin. Suuret museot ovat samaan aikaan kamalia ja ihania, päivässä ei voi kaikkea nähdä ja kokea vaan on keskityttävä johonkin. Paljon jäi näkemättä, mutta paljon myös näimme. Monet asioista pitää kokea vielä ainakin toisen tai kolmannen kerran. Suuri ensirakkauteni museoiden kanssa on British museum, jossa kävin ensimmäisen kerran varsin nuorena vanhempieni kanssa ja jossa olen sittemmin käynyt ainakin neljästi. Olen piirtänyt, valokuvannut, kävellyt ja ihastellut siellä ja nyt sain tehdä niin Louvressa. Vaikka koko Pariisissa ei olisi mitään muuta on siellä Louvre.

Olimme matkalla huhtikuun viimeisellä viikolla ja kuten kuvista näkyy se oli hyvä ajankohta viettää talvilomaa. Ei räntää, ei loskaa eikä kinoksissa kahlaamista vaan kirsikankukkia, aurinkoa ja auringolaskuja. Lämpöä oli mukavasti koko viikon, niin että useimpina päivinä kuljimme ihan lyhythihaisissa paidoissa ja vain iltaisin pimeällä oli tarve pitää takki päällä. Vasta lähtöpäivänä pilvet peittivät taivaan, mutta olimme silloin jo junassa lentokentälle.

Louvren ja Eiffel-tornin lisäksi näimme Notre damen ja kuuntelimme siellä (häpeän tunnustaa, en oikeasti siis todellakaan tiedä mistä oli kyse) ilmeisesti iltahartautta. Kynttilöiden ja kirkkomusiikin lisäksi katedraalissa oli häikäisevän upeita lasimaalauksia.

Paikallinen fauna tuntui koostuvat urbaaneista kalliokyyhkyistä, sorsista (eivät päässeet blogiin asti, mutta eräs nuori (ehkä nelivuotias) ranskatar lauleskeli yhdelle sorsalle ankkalaululuakin) ja irtonaisina omistajiensa perässä juoksentelevista pikkukoirista. Ihmisiä ei tuntunut hermo kiristävän ja kaikki kohtaamamme koiratkin murehtivat omista asioistaan eivätkä riekkuneet ympäri.

Hotellimme oli Montparnassessa, jossa on La tour de Montparnasse. Rakennuksen katolta avautuu esteettömät näkymät Pariisin yli kaikkiin ilmansuuntiin ja jos ei aio kiivetä Eiffel-tornin huipulle niin täällä voi poiketa. Paikan kahvila oli kyllä sikamaisen kallis, eikä muukaan sisätarjonta vakuuttanut, maisemat ulkopuolella vangitsivat pitkäksi aikaa.

Kuumimpana päivänä (voisin vannoa, että varjolämpötilat ylittivät 25 astetta!) lähdimme Fontainebleauhon. Paikalla on linna ja hurmaava pieni vanhanaikainen kaupunki, ympärillä mannermainen vanha metsä. Tänne pääsee Pariisista paikallisjunalla. Tavoistamme poiketen emme oikeastaan tutustuneet paikan historiaan vaan kuljeksimme ympäriinsä ihaillen kaupunki ja puutarhaa ja nautimme lämmöstä, jota olisi vain pari päivää jäljellä ennen paluuta Suomen hyiseen kevääseen (vuonna 2013 palatessamme Helsingissä oli vielä lunta huhtikuun ja toukokuun vaihteessa runsaslumisen talven jäljiltä).