Potilas

Rakas kehruukaverini ja perheemme karvapallo on viime viikkoina kulkenut tötterö päässään. Yakulla huomasimme tassussa pienen kasvaimen talvella ja koska kasvain nyt keväällä oli hiertynyt auki se piti poistaa. Kasvain oli hyvälaatuinen ja saatiin pois - nyt on vaan vähän ongelmia saada tassun haava paranemaan. Eilen eläinlääkäristä lähti mukaan 16 vuorokaudeksi antibiootteja ja toivotaan, että tassu alkaa sen jälkeen näyttää taas normaalimmalta.

Tour de Fleece 2014

Tour de Fleece on taas täällä. Tapahtuman nimen yhteneväisyys Tour de Franceen ei ole mitenkään sattumaa ja Tour de France onkin esimerkiksi jalkapallon maailmanmestaruuskisoja suositumpi tapahtuma niillä kehruu- ja neulonta-aiheisilla verkkofoorumeilla, joilla pyörin. Osa tästä taitaa olla tourin hengessä järjestettävien keveiden rinnakkaistapahtumien ansiota (eli tämän Tour de Fleecen ja sitten myös neulojille soveltuvan Tour de Sockin). Tour de Fleecen yhteishenki on hyvä ja pääasiana on haastaa enintään itsensä ulos mukavuusalueelta ja nauttia kehruusta ja käsillätekemisen tuottamasta hyvästä olosta.

Itselleni nämä tempaukset ovat hyvä muistutus siitä, mikä on oikeasti tärkeää elämässä ja harrastamisessa: sen tekeminen, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta mutta myös kohtuudessa ja järkevyydessä pysyminen. Kehruu onkin itselleni hyvä tapa harjoitella kohtuutta, sillä kuten tämänkin blogin aiempien vuosien Tour de Fleece raporteista voi päätellä allekirjoittaneella on välillä vähän vaikeuksia pysyä siellä fiksun ja järkevän puolela. Tänä vuonna mennään jo kymmenennellä etapilla eikä ainakaan vielä ole iskenyt rasitusvammoja. Osa tästä johtuu varmaan vuosien varrella parantuneesta kalustosta (Majacraftin Rose on nyt vaan tukevampi ja ergonomisempi rukki kuin Kromskin Mazurka), mutta myös siitä, että harrastusten kanssa on oppinut pysymään sillä puolella, missä on hyvä olla.

Kaiken kanssa ei ole aina pakko ja erityisesti harrastusten kanssa tärkeää on muistaa se että saa ja pitää pitää hauskaa. Kaiken kilpailunkaan kanssa ei ole kyse siitä, kuka voittaa ja kuka on paras, vaan siitä, että voittaa itsensä. Itsensä voittamista on myös se, että rakastaa kaiken tämän jälkeen itseään vähän enemmän.

Kesällä vuonna 2013

(Samat kuvat ja tapahtumat ovat olleet esillä Facebookissa feedissä vuoden 2013 aikana, kirjailen ne vaan myös tänne ylös)

 Kesällä oli aikaa käydä isäni kotiseudulla Pohjois-Karjalassa. Kuva kesäpäivänä Nurmeksentieltä, matka on jo takaisin kohti Juukaa. Kävimme kiertämässä paikallisen rapakon Lieksan ja Nurmeksen kautta. Reissulla tuli myös juotua tinkimaitoa, syötyä itsetehtyjä tuoreita sultsinoita, haravoitua heinää seivästämistä varten ja kalastettua pari pikku fisua illalliseksi. Hyvä kesä, eikä nyt niin kovasti edes hyttysiäkään ja teltassakin sai nukkua raittiin yön.

Lähdin myös mukaan Helsingin edustan vesiin miehen sukellusseuran paatille Dekolle. Tutustuin sukeltajiin ja kiikuin aallolla kun toiset seikkailivat pinnan alla. En ole edelleenkään varma olisi pinnan alla lilluminen itselleni sopivaa touhua, mutta rannalla ja veneessä ja pinnalla on hyvä olla ja keinua. Mitäpä muutakaan sitä tekisi kauniina kesäpäivänä?

 

 Kesällä oli myös Villavyyhdin kesäpäivät Villingissä. Paikalla meidät hurmasi mm. tämä nuori ja karvainen ystävä sekä ehkä vuoden paras neuleseura, lämpimät päivät, Fentimansin inkivääriolut ja vapaavirkkaus. Saattoi joku hurahtaa ystävänauhojen punontaankin.

Niin, niitä aiemmin mainostettuja sultsinankuoria paistettiin näin, mummolan hellalla.

Yaku

Rakas karvapallo, tupsukorva, karvaaja, ammatikehrääjä, eläin, lemmikki, äijä.

Nähdä Pariisi ja rakastua

Huonon bloggaajan tunnistaa siitä, että jokaisen blogauksen aloittaa "siitä on kauan kun blogasin viimeksi". Niin on, mutta ajattelin silti kirjoittaa jotain ajatuksia ylös elämästä, vaikka näin yli vuoden jälkikäteen. Keväällä 2013 kävimme Pariisissa mieheni kanssa ja Pariisi oli minulle paljon enemmän kuin uskalsin ikinä toivoa.

'

 Saavuimme Pariisiin de Gaullen lentokentälle sunnuntaiaamuna aikaisin (ensimmäisellä lennolla Helsingistä), joten hieman tokkuraisena juna-asemalla katselin vastapäistä seinää ennenkuin ymmärsin mitä siinä mainostettiin. Matkustaa Pariisiin ja nähdä Suomen matkailun-jonkin-mikä-ikinä-virasto-onkaan mainos. Varsin onnistunut mainos, tosin olisin matkustanut viikon päästä Suomeen ilmankin sitä.

Pariisin symbolina monessa on Eiffel-torni. En usko, että voin käydä missään maassa tai kaupungissa vierailemassa, niin että en edes yrittäisi nähdä kaikkein ikonisimpia näkymiä ja kuuluisimpia kohteita. Paljonko niille urhaa kaikesta aikaa on sitten eri asia. Eiffel-tornin juurella on mukava, rauhallinen ja tilava puisto, jossa saattoi rentoutua, nauttia illan lämmöstä ja katsella auringonlaskua. Ihan vain olla ja hengittää.

Matkalle osui myös Louvre. Montaa merkittävää museota ei ole enää listallani käymättä, mutta Louvre pääsi listalle niiden museoiden joukkoon jonne on pakko päästä takaisin. Suuret museot ovat samaan aikaan kamalia ja ihania, päivässä ei voi kaikkea nähdä ja kokea vaan on keskityttävä johonkin. Paljon jäi näkemättä, mutta paljon myös näimme. Monet asioista pitää kokea vielä ainakin toisen tai kolmannen kerran. Suuri ensirakkauteni museoiden kanssa on British museum, jossa kävin ensimmäisen kerran varsin nuorena vanhempieni kanssa ja jossa olen sittemmin käynyt ainakin neljästi. Olen piirtänyt, valokuvannut, kävellyt ja ihastellut siellä ja nyt sain tehdä niin Louvressa. Vaikka koko Pariisissa ei olisi mitään muuta on siellä Louvre.

Olimme matkalla huhtikuun viimeisellä viikolla ja kuten kuvista näkyy se oli hyvä ajankohta viettää talvilomaa. Ei räntää, ei loskaa eikä kinoksissa kahlaamista vaan kirsikankukkia, aurinkoa ja auringolaskuja. Lämpöä oli mukavasti koko viikon, niin että useimpina päivinä kuljimme ihan lyhythihaisissa paidoissa ja vain iltaisin pimeällä oli tarve pitää takki päällä. Vasta lähtöpäivänä pilvet peittivät taivaan, mutta olimme silloin jo junassa lentokentälle.

Louvren ja Eiffel-tornin lisäksi näimme Notre damen ja kuuntelimme siellä (häpeän tunnustaa, en oikeasti siis todellakaan tiedä mistä oli kyse) ilmeisesti iltahartautta. Kynttilöiden ja kirkkomusiikin lisäksi katedraalissa oli häikäisevän upeita lasimaalauksia.

Paikallinen fauna tuntui koostuvat urbaaneista kalliokyyhkyistä, sorsista (eivät päässeet blogiin asti, mutta eräs nuori (ehkä nelivuotias) ranskatar lauleskeli yhdelle sorsalle ankkalaululuakin) ja irtonaisina omistajiensa perässä juoksentelevista pikkukoirista. Ihmisiä ei tuntunut hermo kiristävän ja kaikki kohtaamamme koiratkin murehtivat omista asioistaan eivätkä riekkuneet ympäri.

Hotellimme oli Montparnassessa, jossa on La tour de Montparnasse. Rakennuksen katolta avautuu esteettömät näkymät Pariisin yli kaikkiin ilmansuuntiin ja jos ei aio kiivetä Eiffel-tornin huipulle niin täällä voi poiketa. Paikan kahvila oli kyllä sikamaisen kallis, eikä muukaan sisätarjonta vakuuttanut, maisemat ulkopuolella vangitsivat pitkäksi aikaa.

Kuumimpana päivänä (voisin vannoa, että varjolämpötilat ylittivät 25 astetta!) lähdimme Fontainebleauhon. Paikalla on linna ja hurmaava pieni vanhanaikainen kaupunki, ympärillä mannermainen vanha metsä. Tänne pääsee Pariisista paikallisjunalla. Tavoistamme poiketen emme oikeastaan tutustuneet paikan historiaan vaan kuljeksimme ympäriinsä ihaillen kaupunki ja puutarhaa ja nautimme lämmöstä, jota olisi vain pari päivää jäljellä ennen paluuta Suomen hyiseen kevääseen (vuonna 2013 palatessamme Helsingissä oli vielä lunta huhtikuun ja toukokuun vaihteessa runsaslumisen talven jäljiltä).

Minun Helsinkini

Minun Helsinkini pilvet olivat aamulla kauniita.

Amatöörisavipajalta päivää

Neulebloggaamisesta onkin hujahtanut kotva. Täytyy vähän virkistellä taitojaan ja palata asiaan, jospa innostusta taa riittäisi vähäksi aikaa. Neulomisen lisäksi olen viime aikoina uskaltanut muutamaan muuhun harrastukseen, savitöihin ja pastellimaalaukseen. Savitöihin varsinaisesti innosti ammattilainen kälyni, homma vaikutti niin hauskalta että pitihän sitä päästä itse kokeilemaan.

Tämän vuoden satona on syntynyt mm. tämä nuori hevonen, ensin lasittamatta ja sitten kaksi kuvaa lasitetusta. Korkeutta säkään noin 10 cm. Espanjansavea, keltaista lasitetta ja mustaa engobea.

 

Viime keväänä tein tämän kissan, jonka tänä syksynä sitten lasitin. Lasitteen alla on mustaa engobea (tunnuksena M työväenopistolla) ja päällä K14C kiiltävä valkoinen -lasitetta. Näistä yhdessä tulee niin tuo sininen kuin mstakin väri. Tavallista sileää valkoista kivitavarasavea.

Samoin tänä syksynä lasitettu lehtikulho, itse savityö kevään tuotantoa. Kulhossa alla turkoosi K14-lasite, päällä temmoku, yhdessä muodostavat vihreää.

 Lisäksi vielä maalauskurssille piti tehdä muki. Samantyyppinen lasitus kuin edellä (mutta vähän roiskien efektin vuoksi). Lopputulos hieman erilainen käytetyn espanjansaven vuoksi.