2013-11-15

Amatöörisavipajalta päivää


Neulebloggaamisesta onkin hujahtanut kotva. Täytyy vähän virkistellä taitojaan ja palata asiaan, jospa innostusta taa riittäisi vähäksi aikaa. Neulomisen lisäksi olen viime aikoina uskaltanut muutamaan muuhun harrastukseen, savitöihin ja pastellimaalaukseen. Savitöihin varsinaisesti innosti ammattilainen kälyni, homma vaikutti niin hauskalta että pitihän sitä päästä itse kokeilemaan.

Tämän vuoden satona on syntynyt mm. tämä nuori hevonen, ensin lasittamatta ja sitten kaksi kuvaa lasitetusta. Korkeutta säkään noin 10 cm. Espanjansavea, keltaista lasitetta ja mustaa engobea.




Viime keväänä tein tämän kissan, jonka tänä syksynä sitten lasitin. Lasitteen alla on mustaa engobea (tunnuksena M työväenopistolla) ja päällä K14C kiiltävä valkoinen -lasitetta. Näistä yhdessä tulee niin tuo sininen kuin mstakin väri. Tavallista sileää valkoista kivitavarasavea.



Samoin tänä syksynä lasitettu lehtikulho, itse savityö kevään tuotantoa. Kulhossa alla turkoosi K14-lasite, päällä temmoku, yhdessä muodostavat vihreää.


 Lisäksi vielä maalauskurssille piti tehdä muki. Samantyyppinen lasitus kuin edellä (mutta vähän roiskien efektin vuoksi). Lopputulos hieman erilainen käytetyn espanjansaven vuoksi.


3 comments:

tea said...

Sähän oot ihan taiteilija!!!! Ihana kissa... Näkee että tunnet kissat :)

Salma said...

Ooh mitä taideteoksia! Kissa ja lehtivati ovat upeita, muutkin tietysti :)

Villasatu said...

Ihania, varsinkin toi hevonen ♥ Se on just kuin varsa, joka on lähtemässä sellaiseen höpsöpukkilaukkaan ihan just.